lauantai 8. maaliskuuta 2014

Haaveista totta

Tämä lukuvuosi on ollut jo tähän mennessä erityisen antoisa. Tuntuu siltä, että moni asia edistyy nyt jotenkin ihmeen kepeästi. Yksi todella iso virstanpylväs on nyt saavutettu siinä, että oppilaitteni käytössä on vihdoinkin vakituisesti neljä iPadia. Ja mikä parasta, en ole yksin, vaan meillä on nyt tiimi, johon kuuluu lisäkseni toinen äikänope, kieltenope ja kaksi käsityön opettajaa. Me jaamme yhdessä yhden kuudentoista iPadin salkun. Niinpä meillä on nyt todellakin käsissämme työkalut opetuksen pitkäjänteiseen kehittämiseen. Iloa himmentää ainoastaan se, että kaikki halukkaat kollegat eivät päässeet mukaan tähän "ensimmäiseen aaltoon". Heidän puolestaan iloitsen kuitenkin siitä, että onneksi koulullamme on vihdoin myös useamman vuoden realistinen suunnitelma siitä, miten laitteita jatkossa hankitaan.



Käsitykseni mukaan tabletlaitteiden opetuskäytön organisoinnissa on tällä hetkellä käytössä lähinnä kahdenlaista mallia. On 1:1-systeemiä ja erilaisilla varaussysteemeillä käytettäviä yhteissalkkuja. Yhteiskäyttöä on meidänkin koulussa harjoilteltu nyt kohta pari vuotta, ja sen perusteena on tietenkin ollut halu resurssin mahdollisimman tasapuoliseen jakamiseen ja halu taata kaikille halukkaille mahdollisuus päästä kokeilemaan. Kummatkin ovat erittäin tärkeitä näkökulmia. Yhteiskäytöön liittyy kuitenkin myös ongelmia, joista osa palautuu siihen tosiasiaan, että iPadit ovat alunperin henkilökohtaiseen käyttöön suunniteltuja laitteita, ja silloin kun niitä käyttää useampi henkilö, aiheutuu tästä ylläpidolle omat haasteensa. Helposti käykin niin, että ylläpito alkaa syödä turhan paljon aikaa eli tärkeintä resurssiamme. Lisäksi yhteiskäyttöön liittyy sama ongelma kuin ATK-luokkiinkin, eli kun tulee joku ongelma (laitteeseen vika, epäasiallista sisältöä tms.), sen selvittäminen on työlästä, kun karrikoiden ajateltuna ensin pitää selvittää, kenen ongelmaa pitäisi selvittää etc.

Kaikkein suurimpana yhteiskäytön ongelmana näen kuitenkin sen, että silloin kun yhtä salkkua kohden on vaikkapa kolmesataa oppilasta, jää käyttö helposti alustavien (ja usein laite/appsi edellä etenevien) kokeilujen asteelle. Alustavista kokeiluista on tietysti hyvä aloittaa, mutta mitä niiden jälkeen? Toimiva yhteiskäyttö edellyttää myös sitä, että opettaja pystyy hyvin tarkkaan suunnittelemaan opetustaan pitkällä tähtäimellä, jotta osaa tehdä varaukset oikeille tunneille/viikoille.   Osalta tämä onnistuu mutta kaikilta ei. Esimerkiksi minulta ei onnistu. Otan yhden esimerkin: olemme yhden seiskaluokan kanssa mukana Ylen Uutisluokalla ja sen imussa tulemme tekemään uutisia muidenkin luokkien kanssa, ja siihen tarvitsemme iPadeja. Ongelmana tässä vain on, että siinä vaiheessa, kun kuulin ylipäätänsä koko Uutisluokasta ja saimme sovittua aikataulusta, varauslistat olivat jo auttamatta täynnä.

Omassa koulussamme asiaan kytkeytyy vielä ainakin yksi näkökulma eli BYOD. Meillä on avoin langaton verkko, mutta uskallan väittää, että oppilaiden omien laitteiden pedagoginen käyttö on silti vielä aivan lähtökuopissa. BYODiin liittyy joukko aivan omia pulmia esimerkiksi vastuukysymykset, jos laite rikkoutuu.  Suurin ongelma kuitenkin on, että kaikilla yläkouluikäisistäkään ei omaa älylaitetta ole, niinpä koulun pitää pystyä sellainen tarjoamaan. Koska nimenomaan BYOD lienee tulevaisuuden suunta ylipäätänsä, olemme halunneet lähteä nimenomaan sitä kehittämään. Ja juuri tämä on yksi tärkein syy siihen, että yksi salkku tulee ensi syksystä lähtien opettajatiimin käyttöön siten, että äikän ja kieltenopeilla on tunneilla jatkuvassa käytössä kullakin neljä iPadia ja käsityöopettajilla kummallakin kaksi.

Neljä iPadia luokassa mahdollistaa monenlaisen työskentelyn. Erityisesti alle kahdenkymmenen oppilaan ryhmissä ja oppilaiden omilla laitteilla höystettynä ryhmiin riittää helposti yksi laite. Se riittää ja on pedagogisesta näkökulmasta jossain tapauksissa ehkä parempikin ratkaisu kuin 1:1, koska silloin laitteiden äärellä on pakko keskustella - oma kokemukseni tosin on, että keskustelu oppilaiden välillä on laitteiden äärellä aina erityisen vilkasta, olipa niitä mikä määrä hyvänsä :)

Ylläkuvatunlainen ratkaisu on mielestämme hyvä myös sikäli, että näin muodostuu viiden opettajan tiimi, joka ylläpitää laitteet itse. Mietimme keskenämme, miten asian hoidamme. Olen varma, että tämä tulee ylipäätänsä lisäämään yhteistyötä välillämme, ja siihen meitä myös velvoitetaan. Ylläpidon lisäksi meiltä edellytetään myös opetuksen kehittämistä ja ideoiden ja kokemusten jakamista. Kerron sitten heti, kun olemme sopineet, miten näihin haasteisiin vastaamme.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Sähkökirjailua

Työskentelen yhtenäiskoulussa ja yksi antoisimmista puolista siinä on, että yhteistyön tekeminen eri-ikäisten välillä on niin helppoa. Mieleeni jäi itämään muistaakseni Twitteristä joulun alla Johanna Loukaskorvelta bongattu idea. Johanna nimittäin kertoi, että hänen työpaikallaan oli joulujuhlassa esitetty satuja, jotka isommat olivat kirjoittaneet ja pienemmät kuvittaneet. Tähän ideaan päätin tarttua, kun omalla työpaikallani yhdessä opekokouksessa taannoin jälleen kerran toivottiin lisää yhteistyötä. Lisäksi pontimena toimi se, että olen jo pidempään halunnut kunnolla testata iPadin kirjan tekoon tarkoitettuja apseja. Tuumasta toimeen siis.

Kirjojen kokoaminen


Homma eteni siten, että ensin halukkaat vapaaehtoiset eri luokkien yläkoululaiset oppilaat kirjoittivat satuja. En puuttunut niiden sisältöön tai syntyyn mitenkään. Sen jälkeen kokosin tekstit Googledokumentiksi, jonka linkin jaoin kollegoille. Halukkaat luokat poimivat sieltä itselleen sadun kuvitettavaksi. Kun kuvat olivat valmiit, alkoi kirjojen kokoaminen, mikä osoittautuikin luultua hitaammaksi ja työläämmäksi. Vähän naiivisti olin näet kuvitellut, että napsin iPadillani kuvat kuvista ja kopipeistaan tekstit Googledokumentista suitsaitsukkelaan Book Creatoriin ja siinä se. Ihan näin helposti se ei kuitenkaan lopulta käynyt.

Ensiksi kävi ilmi, että ei ole järkevää tehdä yhtä kirjaa, vaan jokaisesta sadusta kannattaa tehdä oma kirjansa. Ainakin minusta tuntuu siltä, että näin teksti on helpommin lähestyttävää. Toiseksi aloin sekoilla appsien kanssa, sillä en kiireessä tajunnut, miten Book Creatorissa muokataan tekstin ominaisuuksia (mm. kokoa) ja hätäpäissäni latasin toisen appsin eli Book Writerin. Nyt jälkikäteen kyllä löysin Book Creatoristakin tekstin editointitoiminnot ja ylipäätänsäki Book Creator alkoi kuitenkin tuntua paremmin toimivalta. Aloin kuitenkin koota kirjoja Book Writerilla, ja seuraava ongelma oli, että kopipeistaaminen Googledokumentista ei tuntunut toimivan kovin näppärästi, eli kopioiminen kyllä onnistui, mutta paste-toimintoa en ollut saada toimimaan. Jälleen ongelma kyllä taisi olla ensisijaisesti käyttäjässä...  Hankaluuksia aiheutti myös se, etten osannut oikein hahmottaa kopipeistatessani, että missä kohtaa tekstiä olen menossa. Niinpä lopulta päädyin naputtelemaan tekstit uudestaan suoraan Book Writeriin, mikä näin jälkikäteen tuntuu lievästi epätoivoiselta ratkaisulta. Olisi tietysti kannattanut pätkiä teksti sopiviksi katkelmiksi suoraan Googledokumentissa ja numeroida ne sekoilun välttämiseksi.

Kirjoja luettiin yhdessä Kalevalanpäivänä. Kuva: Maaret Viertiö


Oma pulmansa tuli siitä, etten ollut esittänyt kuvittajille kahta toivetta. Ensinnäkin olisi kannattanut toivoa myös heiltä, että jakavat sadun palasiksi ja sitten kuvittavat siten, että jokaisesta katkelmasta tulee vain yksi kuva (osa kyllä tekikin näin). Oppilaiden osallisuuden kannalta on mielestäni todella tärkeää, että kaikkien kuvat tulevat mukaan. Toiseksi olisi pitänyt pyytää merkitsemään kuviin, mikä kuva liittyy mihinkin katkelmaan.

Kirjojen jakaminen


Tein kirjat omalla iPadillani ja kummastakin edellä mainitusta appsista valmiin kirjan pystyy avaamaan ja katsomaan iBooksissa. Se ei kuitenkaan paljoa lämmitä silloin kun halutaan, että kirjat ovat kenen tahansa katsottavissa millä tahansa laitteella. Kummastakin appsista tuotoksen voi lähettää iTunesiin, mutta nyt täytyy tunnustaa, että tätä vaihtoehtoa en ehtinyt lainkaan tutkia. En jotenkin muutenkaan osaa hahmottaa iTunesin toimintaa. En tiedä miksi, enkä oikein sitäkään, mitä siinä en tajua. En esimerkiksi ymmärrä edes sitä, että jos kirjan lähettää iTunesiin, onko se sitten katsottavissa millä tahansa laitteella? Voiko kirjan sitten esim. upottaa vaikka blogiin tai wikiin? Kummastakin appsista saa ulos myös pdf:n, mutta se ei ole lainkaan sama asia kuin lehteiltävä kirja. Juuri sellaisessa muodossa halusin saada kirjat kaikkien ulottuville. Niinpä en keksinyt muuta keinoa, kuin äänittää videot kirjoista.

Videoiden tekoa varten latasin Macilleni Reflectorin, jolla siis pystyy heijastamaan iPadin näytön Macille (ohjelma on saatavilla myös PC:lle). Selasin siis kirjaa iPadilta ja heijastin sen Macille Reflectorilla samalla kun tein kaikesta ruutukaappausvideon Screen-cast-o-Maticilla. Syntyneen videon lähetin Dropboxiin, josta noudin sen iMovieen, jolla vielä äänitin videoon ääniraidan ja/tai lisäsin taustamusiikin. Ta-daa, näin syntyi eräänlaisia äänikirjoja, jotka saatoin ladata koulun Youtube-kanavalle. Tämä kaikki kuulostaa nyt ehkä paljon mutkikkaammalta kuin oikeasti onkaan, mutta kaikkeen opetteluun meni kyllä melkoisesti aikaa. Tuohon Reflectoriin minun on pitänyt tutustua jo pidemmän aikaa siksikin, että sen avulla voi ylipäätänsä tehdä iPhonesta/iPadista ruutukaappausvideoita, mikä on tarpeen esimerkiksi silloin, kun pitää opastaa vaikkapa jonkin appsin käytössä.

Tässä esimerkki yhdestä kirjasta.



 Lisää kirjoja löytyy koulun yhteisestä wikistä

Lopuksi on sanottava, että on tietysti hölmöä, että minä editoin kirjat, ilman muutahan se olisi oppilaiden homma. Nyt oli kuitenkin pakko tehdä itse, kun ei minulla ollut antaa oppilaille laitteita. Jatkossa tähän puutteeseen on toivoakseni tulossa helpotusta :)

EDIT 4.3. Ja nyt vasta tajusin, että tuolla Refletorillahan voi suoraan myös nauhoittaa ruutukaappausvideon ja talentaa sen suoraan koneelle ja sieltä sitten viedä iMovieen, eli yllä kuvattu Screen-cast-o-Matic & Dropbox -mutka on ihan turha (huoh).